Gluteeniton rosmariininäkkäri

Gluteeniton Rosmariininäkkäri

Herkuttele gluteenittomilla “pehmo”näkkäreillä sellaisenaan, hummuksen kanssa tai vaikka keiton kyljessä! Tavallisesta näkkäristä poiketen tämä rosmariininäkkäri on hieman pehmoisempaa.

AINEKSET

5 dl Virtasalmen Viljatuotteen Gluteenitonta Härkäpapujauhoseosta
0,5 dl chia-siemeniä
1,5 tl rosmariinia
1-1,5 tl merisuolahiutaleita
1 tl rouhittua mustapippuria
1 dl rypsiöljyä
noin 4 dl kuumaa vettä (lisää 1 dl kerrallaan)

Seesaminsiemeniä koristeeksi

VALMISTUS

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään (esimerkiksi kattilassa). Kiehauta vesi ja kaada se lämpimänä sekaan. Lisää seokseen rypsiöljy. Sekoita kunnolla. Anna seoksen seistä hetki (chia-siemenet turpoavat hieman).

Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Kauli seos tasaiseksi ja ohueksi levyksi toista leivinpaperia apuna käyttäen (mitä ohuempi sen parempi). Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Jaa esim. pizzaleikkurilla taikina neliöiksi. Paista noin 45min (kannattaa vahtia ettei pala ja anna olla kauemmin jos pinta ei ole saanut väriä). Anna jäähtyä kunnolla ja tarjoile esim hummuksen kanssa!

Marita Eriksson | My Bliss Ktch

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *