Etusivu » Gluteenittomat reseptit » Gluteeniton Maisemakahvilan raparperipiirakka

Gluteeniton Maisemakahvilan raparperipiirakka

Gluteeniton Maisemakahvilan raparperipiirakka

Reseptin kirjoittaja Virtasalmen Viljatuote Oy
4.0 keskiarvio 27 arvostelijalta
Annokset

1

pellillinen
Kypsennysaika

45

minuuttia

Gluteeniton raparperipiirakka on alkukesän ykkösherkku. Maisemakahvilan raparperipiirakka on noussut jo klassikoksi. Tässä Virtasalmen Viljatuotteen versio herkusta, gluteenittomana tietenkin. Mehevän täytteen ja pohjan ansiosta piirakka ei tarvitse kaveriksi jäätelöä tai vaniljakastiketta. Kokeile ja ihastu!

Ainekset

Valmistus

  • Pohja
  • Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi voisula.
  • Jaa seos kahteen kulhoon – toiseen 1/3 ja toiseen 2/3.
  • Käytä suurin osa muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä noin kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.
  • Lisää pohjataikinaan varattuun muruseokseen piimä ja muna ja sekoita tasaiseksi.
  • Levitä seos leivinpaperilla peitetylle syvälle uunipellille.
  • Täyte
  • Ripota pohjan päälle noin litra raparperipaloja.
  • Sekoita keskenään rahka, sokeri, munat sekä vaniljasokeri.
  • Kaada seos raparperien päälle tasaisesti.
  • Ripottele lopuksi pinnalle muruseos.
  • Paista piirakkaa 175-asteisen uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Vinkki

  • Puolita ohje, jos haluat vain piirakkavuoan kokoisen raparperipiirakan.

26 Kommenttia

  1. Vähän ristiriitainen ohje, toisaalla puhutaan puolesta muruseoksesta ja toisaalla kolmasosasta. Ei haittaa kun tuttu ohje toisaalta mutta huvitti.

    1. Minä laitoin vahingossa rahkaa, kun piti laittaa kermaviiliä mutta erinomaista tuli rahallakin.

    2. Piimän tilalla voi käyttää jogurttia tai varmaan myös kasvispohjaisia tuotteita,jos sellaisia käyttää. Ja myös sen rahkakerroksen voi jättää pois ja silti tulee hyvä piirakka. Ja myös sen rahkan voi korvata erilaisilla jogurteilla tai kermaviilillä.

  2. Hyvin voi piimän korvata. Mulla ei oo ollu kertaakaan piimää . 2x tehny rahkasta myös pohjan 1prk rahkaa pohjaan 2 pintaan.
    Nyt on uunissa versio jossa maustamatonta jogurttia piimän tilalla ja pinnassa puolet rahkaa ja puolet samaa jogurttia..

    1. On muuten ihan älyttömän hyvää pelistä mansikoistakin. Myös vattu toimi hyvin. Tuskin on mitään marjaa tai hedelmää, etteikö toimisi.

      1. Entäpäs jos laittaiskin täytteeseen puolet raparperia ja toisenpuolikkaan mansikoita?

        1. Mahtava kuulla, että pelkkä mansikkakin toimii tässä reseptissä 🙂 Raparperi-mansikkapiirakka kuulostaa myös erittäin hyvältä!

  3. Olen tehnyt tätä piirakkaa kesän ajan raparperin lisäksi myös kaikista ajankohtaisista marjoista, tänään puolukasta ja laitoin muruseoksen alle kinuskikastiketta taittamaan puolukoiden kirpeyttä. Ohje taipuu kaikkeen. Omenalohkot vielä kokeilematta, päälle tulevaan muruseokseen voisi lisätä kanelia…

    1. Hei Taru,
      Pahoittelut, että vastaus tulee näin myöhään! Tanja täällä kommenteissa vinkkasi, että piirakan leipominne onnistuu ilman piimää jugurttia ja rahkaa käyttäen. Maidottomana tämä voisi onnistua esimerkiksi vegaanista jugurttia sekä esimerkiksi Alpron Greek Stylea käyttämällä. Tätä käytetään useasti rahkan korvaamiseen, sillä sen koostumus ja maku ovat verraten lähellä rahkaa 🙂

  4. Tein ensimmäistä kertaa!
    Käytin Gluteenitonta Sunnuntai jauhoseosta ja onnistui täydellisesti!
    Mieheni sai sitä syntymäpäivänään eikä meinannut uskoa että oli gluteeniton?
    Tämä jatkossakin meidän pöydässä eri marjoilla sekä kokeilen omilla omenoilla ja päärynöillä

    1. Hei Maarit,
      Kiitos kommentista! Mahtava kuulla, että resepti onnistui täydellisesti heti ensimmäisellä kerralla 🙂

    2. Lisäystä edelliseen kommenttiini, itse olen leiponut jo reippaan 20v. Masajon intiaanisokeriin kaikki leipomukset ja parempaa ei enää ole eikä tule!! Meidän huushollissa ei siis muita sokereita ole ollut senkoommin. Sydämestäni täysin
      suosittelen kokeileen, vaahdostakin tulee kuin kinuskia valmiiksi.

    1. Hei Katja!
      Alimmaisen pohjan kuuluu olla melko notkeaa ja mehevää. Pohjan ei ole tarkoitus olla kuiva tai löysän valuva.
      Mikäli pohja tuntuu liian pehmeältä, tai se ei esimerkiksi irto vaivattomasti leivinpaperista, niin paista piirakkaa vähän pidempään. Jos taas pohja tahtoo mennä liian kuivaksi, ota piirakka pois uunista hieman aikaisemmin. 🙂

      1. Lisäystä edelliseen kommenttiini, itse olen leiponut jo reippaan 20v. Masajon intiaanisokeriin kaikki leipomukset ja parempaa ei enää ole eikä tule!! Meidän huushollissa ei siis muita sokereita ole ollut senkoommin. Sydämestäni täysin
        suosittelen kokeileen, vaahdostakin tulee kuin kinuskia valmiiksi.

  5. Tämä menee ehdottomasti jatkoon myös marjatäyttein. Laitoin 2 dl Virtasalmen Viljatuotteen kaurajauhoja + 5 dl vaaleaa gluteinitonta jauhoseosta, pohjaan kermaviiliä, Nam! Kitos gluteinittomasta versiosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja siihen sovelletaan Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja.